Rajat ovat rakkautta

 

Vanha totuus: ”rajoja ja rakkautta” elää edelleen vanhemman roolissa vahvana. Vai elääkö?
 

Jokainen vanhempi joutuu pohtimaan minkälaisia sääntöjä meidän perheessä noudatetaan. Niitä tulee olla riittävästi, mutta ei liikaa, jottei elämästä tulisi jatkuvaa sääntöjen, kieltojen ja käskyjen virtaa.
Onnellisen lapsuuden peruspilarit rakentuvat pitkälti siitä, että lapsi saa osakseen hyväksyntää, välittämistä, luottamusta ja selkeät rajat.
Rajojen asettaminen muuttaa muotoaan mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa. Kun asetamme pienelle lapselle rajoja, on kyse ennen kaikkea lapsen turvallisuudesta. Rakkaus lapseen on niin syvää, ettemme toivo hänen satuttavan itseään. ” ei saa ottaa puukkoa, ei saa kiivetä katolle…”
Kun lapsi kasvaa, rajanteko on häilyvämpää ja tilannekohtaisempaa. Edelleen on kyse turvallisuudesta, mutta nyt enemmän henkisellä ja hengellisellä tasolla. ” Milloin pitää tulla kotiin, kauanko saa olla netissä ja millä sivuilla…”
Rajojen johdonmukaisuus ja niistä kiinnipitäminen tuntuu välillä kovalta ja vaatii vanhemmalta vahvuutta. Ei- sanan käyttö tuntuu joskus olevan joka lauseessa.   Se on kieltämättä joskus väsyttävää. Olisi niin paljon helpompaa antaa periksi. Tilanne olisi nopeasti ohi ja lapsi olisi tyytyväinen.
Mutta pidemmällä aikavälillä siitä tavasta kärsii sekä lapsi että aikuinen. Viisaat vanhemmat uskaltavat sanoa ei, olipa edessä miten suuri yleisö tahansa.
Rakkauden tarve lapsella on kyltymätön. Sitä siis ei voi antaa liikaa. Rakkaus on rajoja, jotka tuovat lapselle turvallisen olon. Sitä kautta lapsen on hyvä lentää omilla siivillään kohti hyvää aikuisuutta.
Kuka väittää, että lapsi muka olisi heikko?
Pähkinän kokoisena se jo nostaa aikuisen maan pinnasta viikoksi irti,
heittää sitten harteille kymmenien vuosien raskaat huolet.
Ja vaikka kuinka kuuntelisin, ei se edes huohota”
-Tommy Tabermann-
 

Jätä kommentti

css.php